Kermainen chia-puuro mantelimaidosta

chiapuuropng
chiapuuropng

Tänään jatketaan mustikoilla (ja mennäänpä muuten tosi samantapaisella kuvallakin kuin eilen, pahoittelut mielikuvituksen puutteesta). Tällä kertaa valipala sopii myös niille, jotka eivät syö maitotuotteita. Heitetään keitokseen chia-siemeniä ja mantelimaitoa! Proteiinia ei tästäkään välipalasta puutu, sillä chia-siemenissä sitä on 21 grammaa sadassa grammassa. Chia-siemenissä on myös rutkasti  omega-3 ja omega-6-rasvahappoja. Oikeassa suhteessa vieläpä!

Chia-puuro on veteen sekoitettuna aika valju makunautinto. Mutta oh boy, miten se muuttuukaan, kun siemenet sekoitetaan kermaiseen mantelimaitoon. Mutta mitään muuta kermaista siinä ei olekaan kuin koostumus. Eläinperäistä maitoahan tässä ei nimittäin ole.

Mantelimaito lienee tuttu jo monelle. Sitä saa nykyään valmiina perusruokakaupasta, mutta niissä on usein lisättyä sokeria. Maito on helppo valmistaa itse. Kas näin.

Liota yön yli kolme desiä luomumanteleita. Huuhtele mantelit ja laita ne blenderiin. Kaada joukkoon neljä desiä vettä ja blendaa täydellä teholla, kunnes seos on tasaisen valkoista. Siivilöin tiheän siivilän läpi, jotta kuitu erottuu maidosta. Kuidun voi käyttää esimerkiksi keksitaikinaan.Seuraavaksi ryhdytään puuron tekoon. Voit käyttää halutessasi mustikoiden tilalla myös muita marjoja tai jättää ne jopa kokonaan pois.

Inspiraation puuroon sain, kun surffailin Four Sigma Foods -merkin nettisivuilla. FSF-tuotteet ovat superfoodin aatelia, joita haluan ehdottomasti pian päästä kokeilemaan. Sivuilta löytyy loistava reseptiosio, jota suosittelen lämpimästi. Kaada kaksi desiä valmista maitoa takaisin blenderiin. Lisää joukkoon desi mustikoita, ruokalusikallinen hunajaa, jos kaipaat makeutta, ruokalusikallinen lucumaa, teelusikallinen acai-marjajauhetta ja puoli teelusikallista triphala-jauhetta. Sekoita täydellä teholla kymmenisen sekuntia. Kaada neste puurokulhoon ja lisää joukkoon viisi ruokalusikallista chia-siemeniä. Sekoita lusikalla ja anna tekeytyä kymmenisen minuuttia geeliksi. Sekoita puuroa, jotta toisiinsa tarttuneet siemenet tasoittuvat. Laita puuron päälle maun mukaan lisää marjoja, pähkinöitä, siemeniä, kookoslastuja, raastettua sitruunankuorta, minttua... 

Minäpä laitoin päälle basilikaa, mutta vain koska minttua ei ollut tarjolla. Ei se varsinaisesti puuroon sopinut, mutta joskus täytyy vähän fuskata, jotta kuvaan saa väriä. Olen kyllä aika huono jekuttaja, kun heti paljastan itseni.

Niinpä kuvitellaan nyt kaikki, että puuron päällä oli minttua. Kiitos.