Seesam aukene – matkalla nauruntäyteisiin päiviin

Olen juuri palannut kotiin pikapyrähdykseltä Ruotsista. Viime elokuussa menin toivomaan, että pääsisinpä edes Tukholmaan. Tämä taisi olla nyt kuudes työreissu kommenttini jälkeen. Pikamatkustus on tavallaan ihan kivaa, mutta lentokoneessa istuminen kaksi kertaa saman päivän aikana ottaa voimille.

Meillä oli tunnin verran aikaa kierrellä kaupungilla. Ja mitä minä ostinkaan? Hypistelin muutamaa laukkua, koska ihan oikeasti tarvitsisin pienen kassin, jossa kuljettaisin passin, avaimet, kulkuluvan, kolme huulikiiltoa, lompakon, kuulokkeet ja laturin. Nämä ovat asioita, jotka minulla on aina mukana. Mutta nyt olemme sivupolulla. Siis. Kranttu kun nykyään olen, päädyin ostamaan vain Pub-tavaratalosta Renée Voltairen seesaminsiemensekoitusta. Siinä on sekä mustia että vaaleita siemeniä, shisolehteä ja merilevää.

Kun pääsin kotiin, halkaisin avokadon, leväytin graavilohta lautaselle ja ripottelin siemensekoitusta päälle runsaalla kädellä. Se oli vähän kuin sushia muttei sinne päinkään.

En muuten keksi mitään ruokaa, mistä en pitäisi. Siis rajoitteitahan minulla on, mutta kun puhutaan täysin makumieltymyksistä, niin olen kaikkiruokainen. Kerran ala-asteella oksensin, kun olin syönyt luumulla täytettyjä porsaskebakoita. Nykyään lihan ja luumun liitto on mielestäni taivaallinen. Kaksivuotiaana rakastin sinisimpukoita. En siis ole tottunut siihen, etten ravintolassa löydä listalta mitään mieleistäni.

Siksi oli tuskallista syödä tänään Tukholmassa lounasta. Kaikessa oli maitoa, kermaa tai juustoa. Krutonkeja tai paahtoleipää. Lopulta sain neuvoteltua itselleni annoksen, jossa oli vaihdettu harvinaisen monta ainesta.

Maidottomuus kuitenkin pysyi ja olo on muuten loistava! Vatsa ei ole turvonnut, pulputtanut tai käyttäytynyt muutenkaan oikuttelevasti. Riemuvoitto! Kohta minun ei edes tarvitse enää mainita siitä jokaisessa postauksessa. Tähän tulee hymiö.

Lopuksi haluaisin sanoa muutaman sanan naurusta. Lentokentällä oli lauma teinejä, jotka puhkesivat räjähtävään nauruun harva se sekunti. Opintoihini liittyen olen nyt listannut aamuisin ja iltaisin tunteitani, ja mitä haluan päivän aikana saavuttaa. Kaksi toivetta ylitse muiden ovat:

naura enemmän, löydä asioiden positiivinen puoli

.

Kuuntelin tänään ympäröivää maailmaa. Moni lähellä olleeni lause liittyi siihen, mikä ärsyttää, mikä on pielessä, kuinka kiire on tai vanhaan kunnon

miten me suomalaiset olemme niin paljon ankeampia kuin ruotsalaiset

.

Pysähdyin ja olin hiljaa. Ei meissä oikeasti ole mitään vikaa. Pitäisi vain lopettaa se räpättäminen. Enkä nyt tarkoita tällä mitään pahaa. Syyllistyn siihen itsekin.

Mikä sitten oli tämän päivän positiivinen puoli? Se, että ymmärsin, miltä on tuntunut viettää kanssani aikaa viime aikoina. Ei aina varmaan kovin kivalta. Olen ollut väsynyt ja siksi hermostunut pienestäkin vastoinkäymisestä. (Enkä ole muuten jaksanut kehtellä uusia reseptejäkään, saati asetella niitä kauniisti.)

Jatkan siis kohti tavoitettani (ja kirjoitan siinä lomassa pari reseptiäkin).