Venyy, venyy ja jos ei, niin ainakin sattuu

Olen aina ollut todella kankea. Lapsena haastoin itseni ja venyttelin, kunnes sain tehtyä spagaatin. Se vei ikuisuuden. Venytysten aikana luin aina Neiti Etsiviä.

Luin niitä lapsena yhteensä yli sata, mutta todellisuudessa venyttelyyn ei mennyt varmaan muutamaa kirjaa kauempaa. Kun lopulta sain spagaatin, lopetin balettiharrastukseni.

Samoin kävi esimerkiksi taitoluistelulle. Kävin siellä kerran, mutta olin pettynyt siihen, ettei tunnilla opeteltu piruettia (jonka muuten osasin jo).

En siis tavallaan ihmettele, miksi poikaystäväni oli epäileväinen, kun ostin eilen foam rollerin. "Huomenna sen voi varmaan jo siirtää kaappiin. Sinne kahvakuulien ja joogamaton viereen."

Joo joo. Minulla on taipumusta hurahtaa asioihin ja sitten yhtä nopeasti kyllästyä niihin. Mutta yritän ihan oikeasti käyttää tuota rullaa säännöllisesti, koska se kuulemma auttaa venyvyyteen huomattavasti. Tapasin pari viikkoa sitten työni kautta liikunnanohjaaja Lari Salaman. Hänen mielestään foam rolleriin, jos johonkin pätee sanonta no pain, no gain. Idea on siis rullailla tuon kidutusvälineen päällä ja möyhiä jäykät lihakset kuntoon. Etenkin reisien ulkosyrjien päällä rullailu sattuu pirusti. Silti se sopii minulle paremmin, kuin perinteinen venyttely. Kyllästyn venytyksiin nopeasti, mutta rullailussa ollaan liikkeessä. Youtubesta löytyy lukuisia videoita ohjeineen.

Kuulin joskus, että opti-msm-jauhe auttaisi venymään paremmin. Arvaattekin varmaan, että hamstrasin heti pari pakettia kaappiini. En kyllä nyt löydä mistään tietoa, joka vahvistaisi väittämän, enkä edes muista kuka niin sanoi. Mutta on orgaanisesta rikistä muutakin hyötyä. Se tekee hyvää lihaksille, nivelille, iholle, kynsille ja hiuksille. Itseasiassa hiustenkasvatukseen olen jauhetta myöskin syönyt. Mielestäni se ei kyllä kasvattanut hiuksiani yhtään sen nopeammin, mutta toisaalta olin niin kärsimätön, että arviointikykyni saattoi hämärtyä.

Oli miten oli, tämä juoma tekee hyvää. Se sai inspiraationsa Kiitos Hyvää -blogin chia-juomasta. Lisäsin joukkoon inkivääriä ja Puhdistamon MSM+C-jauhetta. Koska msm toimii parhaiten c-vitamiinin kanssa, on jauheeseen sekoitettu valmiiksi Amla-marjasta uutettua luonnollista c-vitamiinia.

Leikkaa ja kuori sormenpään kokoinen pala inkivääriä. Lisää se ja 3 desiä vettä blenderiin. Purista joukkoon puolikkaan sitruunan mehu ja lisää teelusikallinen msm-jauhetta. Blendaa tasaiseksi. Kaada lasiin ja lisää joukkoon teelusikallinen chia-siemeniä. Anna tekeytyä kymmenisen minuuttia, jotta chia-siemenet turpoavat. Sekoita ja lisää juomaan jäitä.

Tuossa tuo rulla tuijottaa minua lattialta. Juuri nyt en ehdi sitä käyttää. Huomenna sitten.