Viileä viherkeitto ja kurkistus lautaselleni

Tein eilen ensimmäistä kertaa vihreää raakakeittoa Vitamixillani. Bataattikeittoa kokeilin jo kerran aiemmin kieltä polttelevin tuloksin. Silloin laitoin sekaan aivan liikaa valkosipulia, chiliä ja inkivääriä. Keitto ei juuri muulta maistunutkaan.

Avokadokeitto onnistui huomattavasti paremmin. Sen maku on pehmeä ja erittäin ruokaisa.

Pilko blenderiin avokado, puolikas kesäkurpitsa ja kolme varhaiskaalin lehteä. Kaada joukkoon sitruunan mehu, kolme desiä vettä sekä suolaa ja pippuria. Myös kasvisliemi antaa makua, mutta itse tehty liemi olisi tässä tapauksessa paras. Sekoita koko homma tasaisen samettiseksi keitoksi ja syö viileänä.

Kommenteissa kyseltiin aiemmin, mitä tavallisesti syön päivän aikana. Usein lautaseltani löytyy ihan perusjuttuja, eikä suinkaan vain blogini herkkuja. Eikä oikeastaan koskaan viherkeittoa.

Aamulla syön nykyään yleensä chia-puuroa marjojen kera. Myös munakkaat ovat mieleeni, mutta ainainen kananmuna-aamupala alkoi hieman ällöttää. Ennen rakastin vuohenjuustolla, kapriksilla ja oliiveilla höystettyä kreikkalaistyyppistä munakasta, mutta maidottoman ruokavalion myötä se jäi. Kahvikin menee alas samasta syystä mustana.

Lounaan syön töissä jo yhdentoista aikaan, sillä nälkä vaanii minua usein jo kymmenen jälkeen. Syön useimmiten salaatin, jossa on täytteenä kanaa tai lohta. Voi kunpa jaksaisin tehdä töihin eväät, mutta usein tyydyn alakerran ruokalan salaattipöytään. Onneksi valikoima on parantunut muutaman viime viikon aikana huimasti. Nyt lisukkeena on ollut esimerkiksi viikunoita. Varsinaista luksusta!

Välipalaksi syön pähkinöitä ja hedelmiä – jälleen kerran työpaikkakahvilan tarjonnan mukaan. En syö juurikaan maapähkinöitä, joten pöydältäni löytyykin usein kolme neljä purkkia, joissa on jämät jäljellä. Joskus jaksan tehdä jo aamulla mukaan smoothien vanhaan oliivipurkkiin.

Töiden jälkeen teen ruokaa kotona. Koska tämä on ainoa hetki arkena, jolloin ehdin kokata, halajan aika harvoin ravintolaan. Aika usein paistan proteiinin lisukkeeksi erilaisia kasviksia, kuten kesäkurpitsaa ja munakoisoa pannulla. Myös bataattilohkot ovat suosikkejani. Maustan kasvikset tuoreella inkiväärillä, korianterilla, basilikalla, rosmariinilla, valkosipulilla, sitruunalla, limellä tai reilulla annoksella chiliä. Tai siis yleensä sekoitan useampaa näistä keskenään. Mausteet riippuvat vähän siitä, mitä kotoa löytyy ja mitä olen kokkaamassa. Pidän potkua antavista mausteista, joten chili ja inkivääri ovat ihan ykkösiä.

Treenin jälkeen syön vielä proteiinilla höystetyn chia-puuron tai ihan kunnon aterian riippuen siitä monelta olen ollut salilla. Koska liikun pääasiassa illalla, syön usein vain täyttävämmän iltapalan.

Viikonloppuisin ruoka-ajat vaihtelevat enemmän ja aamupala voi olla runsaampi. Silloin suuhun saattaa päätyä myös ravintola-annoksia. Tosin mitä enemmän kehittelen reseptejä, sitä vähemmän muiden tekemä ruoka maistuu ;)

Ps. Siitä on kuukausi, kun aloin juoda aamuisin vihreää savea. Puhdistumisesta en tiedä, mutta hiukseni ovat kasvaneet valtavasti. Savessa on piitä, joten uskon sillä olevan osuutta asiaan. Jes!