Chocolate sponge cake ja syntymäpäiväkestit

Olen perheemme kuopus. Veljeni on minua yhdeksän vuotta vanhempi, siskopuoleni 12 vuotta vanhempi. Ehkä siksi olen aina pitänyt vanhenemisesta – yrittänyt ottaa muita kiinni. Parikymppisenä pyörin paljon kuudesta kahdeksaan vuotta itseäni vanhempien kanssa. Heidän seurassaan olin aina joukon nuorin. En pitänyt tittelistäni, joten lakkasin juhlimasta syntymäpäiviäni suurieleisesti. Kunnes olin täyttämässä 25 vuotta ja tajusin olevani ihan typerä. Elämä on liian lyhyt noloiluun. Etenkin, jos nolostuu siitä, että sitä ihanaa elämää on itsellä jäljellä vielä reippaasti. Järjestin sinä vuonna kolmet juhlat peräkkäisinä päivinä.

Kuten aiemmin kerroin, täytin 28 vuotta viime maanantaina. Kunnon bileet järjestin perjantaina. Ne jatkuivat lauantaiaamuun puoli kuuteen.

Tarjolla oli runsaalla kädellä gin tonicia sekä raakakakkua. Resepti on raakaleivonnan spesialistin Maria Lönnqvistin käsialaa ja hän on suunnitellut sen superfoodmerkki Four Sigma Foodsille.

Koska kakkuun tulee muutamaa mahtavaa FSF-tuotetta, saan tarjota lukijoilleni 10 euron alennuksen merkin verkkokaupasta. Alennuksen saat koodilla torkkuja. Kympin ale on itseasiassa melkoisen hyvä tarjous, sillä useimmat tuotteet maksavat kaksikymppiä.

Mutta mennäänpä reseptiin.

Chocolate Sponge Cake by Maria Lönnqvist for Four Sigma Foods

Tarvitset kakkuvuuan, josta lähtee reunat irti. Leikkaa pohjalle pyöreä pala leivinpaperia, jotta viipaleet on helpompi siirtää myöhemmin lautaselle. Murskaa veitsellä 300 grammaa saksanpähkinöitä. Itse poikkesin hieman reseptistä ja käytin lisäksi macadamiapähkinöitä. Sirottele pähkinät kakkuvuuan pohjalle.

Valmista täyte lisäämällä blenderiin seuraavat ainekset: 300 grammaa tuoreita taateleita, joista on poistettu kivet, 4 kypsää banaania, kuorittu omena, 1 dl raakakaakaojauhetta, 1 dl psylliumkuitua, ripaus laatusuolaa ja 3 tl FSF Drive -jauhetta. Blendaa ainekset tasaiseksi taikinaksi. Laatublenderi, kuten Vitamix auttaa työskentelyä huomattavasti. Levitä seos pähkinöiden päälle.

Huuhdo blenderi ja lisää sen jälkeen siihen kuorrutteen ainekset: 200 grammaa kookosöljyä, 100 grammaa tuoreita taateleita, 1,5 dl FSF Chaga-teetä (tai vettä), 3 pussillista FSF Cordyceps-jauhetta ja ripaus laatusuolaa. Blendaa tasaiseksi ja kaada seos päällimmäiseksi kerrokseksi.

Alkuperäisessä ohjeessa kakkua jähmetetään 20 minuuttia pakkasessa, mutta itse pidin sitä muutaman tunnin jääkaapissa ennen tarjoilua.

Sirottele lopuksi pinnalle raakakaakaojauhetta ja koristele sitruunamelissan lehdillä, marjoilla ja pähkinöillä. Poista vuuan reunat ja tarjoile.

FSF-tuotteista kannattaa lukea lisää suoraan merkin omilta nettisivuilta, mutta tässä muutama kuvaus tuotteiden hyödyistä.

Chaga: Voimakas antioksidantti, joka taistelee pöpöjä vastaan ja buustaa immuunijärjestelmää.

Cordyceps: Lisää energiaa ja parantaa suoristuskykyä (myös sänkypuuhissa) sekä helpottaa palautumista.

Drive: Sekoitus, joka nimensä mukaan antaa draivia päivään.

Kakulla oli epäterveellisempi kilpailija (josta lisää myöhemmin), mutta se pärjäsi taistossa todella hyvin. Jäljelle jäi vain pieni pala. Ajattelin aamulla, että kerrankin kuvaan myös juhlien jälkeisen sotkun, mutta jotenkin kaikki näytti lopulta aivan yhtä kauniilta muruineen ja suklaaraitoineen.

Juhlien koristelu on muuten vuosien varrella todellakin mennyt suurieleisemmäksi. Miss Étoile -pallot ovat Moko Marketista. Pienet kukkakimput tein maanantaina saamistani, jo hieman nuupahtaneista synttärikukista. Nauhana ja viireinä toimi Samujin sample sale -myynneistä ostamani kangas. En minä hullu sentään sitä kokonaan koristeisiin käyttänyt. Teetin kankaasta ihanan mekon ystävieni häihin ja rippeistä leikkasin nämä suirut.

Viikon takaisissa häissä esitettiin minulle ennestään tuntematon kappale Outo tyttö. Se sai koko pöytäseurueemme kyynelehtimään. Biisi oli kuulemma hääparin suosikki, mutta kuvasi minulle siinä hetkessä vielä paljon enemmän. Etenkin viimeinen osa sai minut ajattelemaan ystävyyttä. Sitä kuinka parhaimmillaan voi olla oma itsensä. Jos ei voi, se ei ole tosiystävyyttä. Haluankin kiittää kaikkia juhliin osallistuneita. Teette elämästäni hauskan, tanssin täyteisen ja rennon. Näihin sanoihin ja tunnelmiin.

--

Sä oot outo tyttö

sä tuut lähelle mua

ja mun ei tarvitse varautua

Sä oot outo tyttö

sä tuut lähelle mua

ja mä voin vaieta tai vapautua 

Sä oot outo tyttö, kun sä valitset mut

vaikkei mua oo kukaan koskaan kohdannut

sä tiedät et mä oon vaan minä, enkä joskus edes sitä

mut sä sanot et se riittää, ei sen enempää se siitä.

--