Vispattu raakapuuro

Lapsena lempipuuroni oli voipuuro. Mummuni oli sen tekemisessä erityisen taitava. Serkkuni eivät pitäneet voipuurosta sen epäilyttävän nimen vuoksi. Minä söin mieluusti voita ihan sellaisenaankin, joten puurokin viehätti. Aika usein saatoin esimerkiksi nuolla hapankorpun päältä voin ja sitten voidella korpun uudelleen.

Toinen suosikkini oli vispipuuro. Kerran puuroa vispatessa hiukseni kietoutuivat vatkaimen ympärille. Itseasiassa en ole ihan varma sattuiko tämä onnettomuus vispipuurohommissa, mutta leikitään, että asia oli näin. Minulla oli todella pitkä ja luonnonkihara tukka. Viisivuotis syntymäpäiviltäni on olemassa kuva, jossa syötän lahjaksi saamalleni hamsterille omenaa. En ole koskaan nähnyt toista viisivuotiasta, jolla ylisi yhtä muhkea tukka kuin minulla.

Nyt olen innostunut syömään aamuisin kaurapuuroa, johon olen muuten alkanut lisätä macaa. Ei se olekaan niin pahaa, kuin muistin! Macan lisäksi olen lisännyt puuroon kasviöljysekoitusta. Se ei ole kovin hyvää, mutta siinä on omegat oikeassa suhteessa.

Tänään päätin kuitenkin kokeilla pitkästä aikaa raakapuuroa. Näin alunperin raakavispipuuron ohjeen Wellberries-blogissa pari kuukautta sitten. En jaksanut kaivaa ohjetta aiemmin esiin, joten omasta puurostani tuli hieman erilaista. Siitä tuli proteiinipuuro, koska olin päivällä jumpassa ja kaipasin tuhtia välipalaa treenin jälkeen.

Sekoita desi chia-siemeniä kolmeen desiin kookosmaitoa. Huom. En käyttänyt tölkissä myytävää perusmaitoa vaan laimennettua 1,5 litran pahvitölkissä myytävää versiota. Kun ainekset ovat turvonneet geeliksi, kaada seos blenderiin. Sekoita joukkoon desi puolukoita ja mitallinen vaniljan makuista riisiproteiinijauhetta. Sekoita blenderissä kuohkeaksi ja koristele siitepölyllä.

Alunperin minun oli tarkoitus tehdä isänpäivän kunniaksi raakakakkupostaus. Sen sijaan lönköttelin aamulla Johan & Nyström -kahvilaan. Siellä on mielestäni Helsingin paras raakakakkuvalikoima. Sen lisäksi heidän chai lattensa on todellinen taidonnäyte. Se ei ole esanssinen siirappijuoma vaan oikeasti teestä tehty ihanuus. Suosittelen!