Erilainen sunnuntai

aamupala.jpg

Pari kuukautta sunnuntait menivät asuntoesittelyissä. Tuli muuten käytyä hyvin erilaisissa kodeissa. Yhdessä oli tupakoitu sisällä neljän vuoden ajan. Seinät olivat ruskeat ja tölkkejä ja pulloja oli kasattu kaikille tasoille. Oli vaikea nähdä, millaiset huoneen nurkat olivat, kun niissä oli tavaroita kasoina. Vaatteita, papereita, turhakkeita. Pommikuntoisen asunnon ostaminen ei ollut meitä varten. Pieni remontointi on mieleeni, mutta tuollaisessa asunnossa tunnelma oli maassa ja oli vaikea nähdä kaunista lopputulosta, joka odottaisi maalissa. Jos sinne joskus pääsisi. Kävimme myös upeissa kodeissa, joista tuli kova kilpailu. Näimme krumeluureja kakluuneja, valkoisia lautalattioita, kauniita keittiöitä.

Vihdoin oikea koti tuli kohdalle. Kaunis ja ihana sekin ja mikä parasta: se on kodikas. Sinne me muutamme tänä keväänä.

Ostin kuukausi sitten setin kuvan kaakeleita Katajanokan IMG Interiors -myymälästä. Suosittelen liikettä, jos etsit erikoisia kaakeleita. Minä aion laatoittaa niillä levyn ja käyttää sitä kuvauksissa taustana. Mutta sen voi myös asettaa keittiössä seinää vasten nojaamaan. Näin laatoitusta on helppo vaihdella fiiliksen mukaan.

Nyt sunnuntait sujuvat taas leppoisasti. Ei tarvitse miettiä, putkahtaako jostain uusi asuntoilmoitus, ja kuinka monta ihmistä näytöllä kuhisee.

Vuosia sitten sunnuntait merkitsivät minulle kirppispäivää. Muuton vuoksi olen viettänyt nyt kirppispäivää joka päivä. Maailman kätevin tapa myydä käytettyjä tavaroita ja vaatteita on Kallio kierrättää -ryhmä Facebookissa. Samanlaisia ryhmiä löytyy pitkin Helsinkiä. Myinpä kahdet kengät Punavuoren ryhmässäkin.

Vaikka rakastan kirppiksiä ja vintageliikkeitä, täytyy myöntää, että tämä on äärimmäisen vaivaton tapa myydä. Ei tavaroiden hinnoittelua ja roudaamista. Vain tyytyväisiä ostajia ja myyjiä.

Ja nämä leppoisat sunnuntait.

DIYEmmi-Liia SjöholmComment