Kohtuus kaikessa, myös lihaskuntotreenissä

Minua kysyttiin alkuvuonna kirjani myötä haastateltavaksi erään laihdutuslehden palstalle, jonka nimi on "Elämänmuutokseni numeroina". Kai oletettiin automaattisesti, että minun on täytynyt olla ylipainoinen, joka on onnistunut laihtumaan gluteenittoman ruokavalion avulla. Olen enemmänkin tuskaillut parin viime vuoden ajan painoni nousua. Pari vuotta sitten aloitin kuntosaliharjoittelun oman ohjaajan kanssa. Sen jälkeen jatkoin vielä ryhmävalmennukseen. Ensin olin innoissani, kuten ajan kuvaan kuuluu. Nyt melkein hävettää, kuinka varauksetta olen hehkuttanut täälläkin proteiinin älytöntä tankkausta ja raudan kolistelua.

On varmasti paljon ihmisiä, joille tuollainen harjoittelu sopii. Olen kuullut monilta, kuinka he ovat vihdoinkin elämänsä kunnossa, kun ovat lopettaneet jumpissa hyppimisen ja siirtyneet kuntosalin puolelle. Yle uutisoi tänään, kuinka surkeassa jamassa suomalaisten lihakset ovat. Salille ei viitsitä raahautua edes kahta kertaa viikossa.

– Erityisesti nuorten lihas- ja fyysinen kunto on heikentynyt. Taustalla on se, että yhä vähemmän harrastetaan lihaskuntoa ylläpitävää harjoittelua, Mäki-Opas kertoo.

Hänen mukaansa nuoret keskittyvät liikaa kestävyyteen lihaskunnon laistamisen kustannuksella.

Yksi tuttu totesi, että on ollut yllättynyt siitä, miten "plösössä kunnossa" huippu-urheilijatkin voivat nykyään olla.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvät lihakset eivät tarkoita vain mahdollisimman pulleita lihaksia. Siis sitä, että näyttää urheilulliselta ja olkapäät kauniin pyöreiltä. Haastattelin viime vuonna fitness-kisaajaa, joka kertoi välttelevänsä rappusia, jotta ei vain menettäisi lihasmassaa. Kaikki aerobinen liikunta oli karsittu pois. Se lienee sitten trendin toinen ääripää.

Muistan, kuinka 15 vuotta sitten kaikki hyppivät innoissaan Pace-tunnilla laitteelta toiselle. Treenin jälkeen käytiin kaverin kanssa saunomassa. Liikunta ei ollut tiukkapipoista tai erityisen tavoitteellista. Minun on niitä tunteja ikävä. Olen jopa harkinnut ranskattareksi ryhtymistä. Kuulostaa paljon mukavammalta kuin meidän nykyinen tapamme treenata.

En usko, että kaikille sopii maksimaaliseen lihaskasvuun tähtäävä harjoittelu. Ainakin minä olen huomannut, että pitkät lihakseni pitävät ihan toisenlaisesta harjoittelusta.

Moni väitti aiemmin jalkojani rimpuloiksi. Lopulta aloin uskoa, että minun kuuluu kyykätä isoilla painoilla. Nyt ottaisin rimpulat takaisin milloin vain. Ne olivat nimittäin ketterät jalat. Nyt tuntuu siltä, kuin joku olisi vaihtanut jalkojeni tilalle kaksi puupalikkaa. En ymmärrä miksi niin moni hihkuu sosiaalisessa mediassa jalkapäivän jälkeen, että treeni on onnistunut, koska vessanpöntölle on mahdotonta kyykistyä. Parasta on, jos jäkitys kestää viikon. Kreisiä.

Surin sitä, etten kehittynyt kuten moni muu. Kyykkäysharrastus alkoi todella pienillä painoilla, enkä vuodenkaan jälkeen päässyt isoihin kiekkoihin käsiksi. Lisäsin proteiinin syöntiä ja join salitreenin jälkeen ties mitä pulvereita. Jossain vaiheessa nappailin lisäravinteita myös treenin aikana, jotta pääsisin tavoitteisiini. Kuinkakohan monta sataa euroa olen tuhlannut niihinkin.

Isojen painojen alla minusta tuli koko ajan kankeampi. Palauduin huonosti, vaikka nukuinkin 8-9 tuntia yössä. Selkää alkoi särkeä ensimmäistä kertaa elämässäni. Lisäksi vasemman jalan varpaat kipeytyivät sietämättömästi pelkästä kävelystä. Salilla etenkin askelkyykyt sattuivat. Syy löytyi lopulta liian kireistä takareisistä.

Painoni on noussut 10 kiloa siitä, kun aloin treenata trendikkäästi. Ja nyt on ihan turha selittää, että lihas painaa enemmän kuin läski. Nainen voi saada vain pari kiloa lihasmassaa vuodessa. Tunnen myös vartaloni ja tiedän kyllä, kun siihen tulee ylimääräistä. Veikkaan, että se kaikki litrakaupalla juotu riisiproteiini ei tiennyt minne mennä. Taisi erehtyä ovesta ja astella rasvasoluihin vatsalihaksien sijaan.

Menin sokeana "strong is the new skinny" mantran mukana, kunnes tajusin, ettei se ole minua varten.

Aloin miettiä, mikä liikuntamuoto on tehnyt minut kaikkein onnellisimmaksi. Löysin valokuvani vuodelta 2009. Harrastin silloin pilatesta kolme kertaa viikossa, tanssin balletonea, juoksin lyhyitä lenkkejä ja kävin epäsäännöllisesti salilla. Pääpaino oli kuitenkin pilateksessa. Olin löytänyt juuri gluteenittomasta ruokavaliosta avun vatsavaivoihini ja näytin mielestäni hoikalta ja energiseltä. Niin ja olin muuten silloin sekä strong että skinny. Nyt jalkani ovat isommat ja lihaksikkaammat kuin ennen, mutta väsytin ne tänään viidessä minuutissa tanssitunnilla.

Päätin mennä pilateksen yksityistunnille. Siellä vuosikymmenten kokemuksella ohjaaja totesi, etten voi tehdä mitään liikkeitä ennen kuin saan jalkani kuntoon. Niinpä venyttelimme. Päädyimme myös siihen, että karsin turhaa proteiinia ruokavaliostani. Lisäsin tilalle kasviksia ja pienensin hieman annoskokoja. Palasin siis vuonna 2009 aloittamaani ruokavalioon, jonka pari vuotta sitten menin typeränä muuttamaan. Heräsin itse asiassa ruokavalion virheellisyyteen, kun tein kirjaani viime keväänä. Silloin tajusin, että haluan koota kirjaan sellaisia ruokia, joista nautin ennen jauheliha-aamupaloja ja kuivia kanafileitä. Pilatesopettajan kannustamana tein vielä viimeistä hienosäätöä.

Jo vajaassa parissa viikossa tuntuu siltä, että alan saada vanhan kroppani takaisin. Nesteet ovat lähteneet kiertämään, enkä näytä kasvoista joka aamu pöhöttyneeltä. Tuntuu siltä, että aineenvaihduntani on nyt taas vilkastumassa, vaikka aiemman elämäntavan piti nimenomaan tehdä sille hyvää. Takareidet ovat aivan hirveässä jamassa edelleen, mutta yritän suhtautua järkevästi. Jos tähän jumiin pääseminen vei kaksi vuotta, täytyy palautumisellekin antaa reilusti aikaa.

Tärkein oppi minulle juuri nyt on tämä: lihasten on tarkoitus liikuttaa luita. Jos lihakset ovat niin jumissa, että se ei onnistu, ei niistä ole minulle mitään hyötyä. Ei, vaikka olisivat kuinka isot.

Aina löytyy joku, joka pitää tätä kirjoitusta varmasti älyttömänä. Saattaa syyttää minua siitä, etten ole venytellyt tarpeeksi treenin ohessa. Varmasti totta sekin. Mutta en halua harrastaa lajia, josta palautumiseen minulla menee päiväkausia.

Kohtuus kaikessa on maailman tylsin neuvo. Yritän kuitenkin tästä lähin taas noudattaa sitä. Niin lihaskuntoharjoittelussa, kuin ruokavaliossani.