Fifty-fifty: Ketkä treenaavat lomalla?

kreikka

Pari mekkoa, alusvaatteita, bikinit, meikinpuhdistusaine. Viime hetkellä palaan vaatekaapille ja tungen matkalaukkuun vielä juoksutrikoot, treenitopin ja lenkkarit. Just in case.

Sähköpostiini kilahti viime viikolla tiedote. Expedia-matkailusivusto oli tehnyt kyselyn, jonka mukaan jopa puolet suomalaisista suunnittelee urheilevansa lomamatkalla. Heistä puolet oikeasti toteuttavat suunnitelmansa.

Olen pakannut treenikamat mukaan yllättävän usein: muun muassa viime huhtikuussa Nizzaan (sain ruokamyrkytyksen, eikä juoksu sitten ylläri ylläri kiinnostanutkaan) ja vuonna 2013 Lontooseen, jonne lensin haastattelemaan Kate Mossia (hotellin hulppea kuntosali oli remontissa ja huoneeseeni oli tuotu sampanjapullo, joten join mieluummin lasillisen marmoriammeessa).

Viime kesänä Kreikassa kävin kerran juoksemassa. (1–2 kilometriä, joiden aikana ihmiset naureskelivat minulle ohi ajavista autoista. En nähnyt ketään muuta lenkillä. Ehkei kesähelteillä juokse kuin hullut ja jalkapalloilijat? Kieltämättä näytin sellaiselta sortseissa ja kompressiosukissa.)

Häämatkallamme Karibialla käytin kuntosalia itse asiassa hyvinkin aktiivisesti. (Hotellin wifi toimi siellä moitteetta, toisin kuin huoneessamme. Ilmastointikin hohkasi siellä ihanan kylmää ilmaa.)

Fifty-fifty siis.

Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että lomalla kannattaa, noh lomailla. Lukea seitsemän tuntia putkeen kirjaa meren äärellä ja syödä hyvin. Matkalaukkuun kannattaa juoksulenkkareiden sijaan jättää tilaa ostoksille.

Yksi uusi harrastus on kuitenkin saanut minut tutkailemaan kesän lomakohteita aivan uusin silmin. Olen ottanut kolme uintituntia, jotta oppisin kunnollisen tekniikan. En osannut hengittää oikein, minkä vuoksi kasvojen kastaminen veteen uinnin aikana tuntui vastenmieliseltä. Koska en kuitenkaan viitsi mennä Stadikalle snorklausmaskissa, päätin voittaa pelkoni ja opetella sukeltamaan ilman sitä. Se on ihan hyvä taito, ihan jo sen snorklausharrastuksenkin kannalta. Koskaan ei tiedä, mitä vedessä tapahtuu. Jos selviää vain maskilla ja muuten räkii ja vetää vettä nenään, voi olla pulassa.

Jostain syystä jouduin ylittämään todella korkean kynnyksen mennessäni uimatunnille. Tykkään oikeastaan kutsua sitä uimakouluksi, koska tuntuu siltä, että aloitin aivan alkeista. Koin sen tosi nolona, etten uskaltanut sukeltaa pitämättä nenästä kiinni. Katselen aina kaiholla niitä, jotka hyppäävät veteen pää edellä sulavasti humpista vain. Ajattelin, että kaikkihan nyt uida osaavat. Enkä minäkään uimataidoton ollut, mutten kyllä oikein pitänyt ajatuksesta, että joku arvioisi tekniikkaani.

Opettajan löysin itse asiassa Katja Kokon blogista. Hänkin on ottanut yksityistunteja Fitpitin Lauralta, joten minä käännyin suositusten jälkeen saman opettajan puoleen. En usko, että olisin päässyt kammostani eroon yksikseni. Ensimmäisen tunnin jälkeen suuntasin hallille itsekseni ja meinasin hermostua totaalisesti kymmenen minuutin räpiköimisen jälkeen. Kun tapasimme taas Lauran kanssa, jatkoimme hengitysharjoituksia. Hänen vinkeillään sain karistettua kammoni.

Nyt, kolmen yksityistunnin jälkeen, hengitys sujuu ja sukeltaminen tuntuu luontevalta. Rintauinnin tekniikassa on kyllä vielä hitosti hiomista. Vanha mummotekniikka istuu aika syvässä. Potkut ovat löysiä ja kädet kauhovat liian leveältä. Kun saa yhden asian sujumaan, hajoaa pakka jo jostain muualta. Mutta uin. Se on pääasia.

Nyt voisin aivan hyvin pakata laukkuuni uimalasit ja valita hotellini pisimmän altaan mukaan. Veikkaan, että molemmille tulisi jopa käyttöä. Niin ajattelee 40 prosenttia muistakin suomalaisista – uinti on lomamatkojen suosituin laji. Ei olekaan mitään niin ihanaa, kuin löytää treenimuoto, joita ei harrasta pelkkien tavoitteiden takia. Vaan puhtaasta ilosta. Myös lomalla.