Kesäsalaatti.

persikkasalaatti-2
persikkasalaatti-4
persikkasalaatti-3

Maailman simppelein kesäsalaatti syntyy persikoista, fetasta ja basilikasta. Persikat ovat juuri nyt niin meheviä, että valuvat sormille haukatessa. Silloin ne ovat myös parhaimmillaan salaattiin, sillä niistä on helppo irrottaa kivet. Harmikseni mlemmissa persikkarasioissa on ollut homeinen yksilö. Jos en olisi laiska, olisin noukkinut persikat pussiin itse. Veikkaan, että ne ovat kaikki paremmassa kunnossa kuin toisiinsa osuneet versiot. Mutta valmis rasia on nin kätevä!

Kesäinen Helsinki kiinnostaa. Olen ajatellut pakata eväät ainakin Vallisaareen. Meri, raikas mutta lämmin ilma ja lekottelu – paljon muuta en toivo.

Olen juonut päivittäin jäillä jäähdytettyä kookosvettä. Se tasoittaa nestehukkaa hikisenkin päivän jälkeen, ja jäät loiventavat monen kookosveden makeutta. Sitä paitsi terassilla nautittuna kookosvesi maistuu lähes yhtä hyvältä kuin kuumuudessa hikoileva lasi viiniä.


Kahdelle:

Pese ja puolita 4 persikkaa. Poista niistä kivet ja leikkaa lohkoiksi. Murenna 200 g fetaa persikoiden päälle. Revi joukkoon maun mukaan tuoretta basilikaa. Sitä voi olla joko hyvinkin paljon tai vain muutamia lehtiä koristeena. Lorauta päälle aavistus oliiviöljyä ja rouhi hieman mustapippuria.

Sopii alku- tai välipalaksi.


persikkasalaatti