Itsetunnosta

IMG_0082.PNG

Meidän kesken -kirjoituksissa pohditaan henkilökohtaisia aiheita.

 

Havahduin tänä aamuna siihen, etten ole yli vuoteen (ja ehkä ekaa kertaa aikuisiälläni) toivonut olevani hoikempi. Se muistui mieleen siksi, että tänään Helsinkiin avataan yksi lempikaupoistani, &Other Stories.

Muistan elävästi tilanteen Tukholman liikkeen sovituskopista muutaman vuoden takaa. Purskahdin itkuun, kun näin itseni sivupeilien kautta. En tunnistanut itseäni tai jenkkakahvojani. Olin lihonut 10 kiloa erinäisistä syistä - pääosin siksi, että olin yrittänyt mahtua fitnesmuottiin. 

Olin painanut koko aikuisikäni 58 kiloa ja yhtäkkiä luku huiteli lähellä seitsemääkymmentä. Se tuntui pahalta, vaikka kuinka jengi toisteli, että paino on vain numero, jaada jaada ja. Ei minulle. En kertakaikkiaan viihtynyt kropassani. Ehkä eniten häiritsivät kuitenkin pyöristyneet kasvoni. 

Muistan myös, kuinka eräänä iltana itkin sitäkin, että jos ja kun tulisin raskaaksi, tulisi minusta valtava. Kun tuohon uuteen ulkomuotooni heittäisi raskauskilot vielä päälle, saisin takuulla hyvästellä entisen minäni.

Siksi onkin aika häkellyttävää, että raskaus palauttikin minut entisiin mittoihini. Olen kuullut parista muustakin, joille uusi tilanne sopii. Hehku yltää kasvoja pidemmälle ja entinen jojoilu painon kanssa tulee päätökseen.

Olin löytänyt tasapainon vain hetki aiemmin ayurvedan avulla, ja painoni tippui reilussa kuukaudessa huimat seitsemän kiloa tuosta noin vain. Muutin ruokavalioni ja vaihdoin treenit tanssiin ja pilatekseen. Kun tulin raskaaksi, kärsin pahoinvoinnista ensimmäiset kolme kuukautta. Paino tippui vielä kolme kiloa, vaikkei se suinkaan siinä vaiheessa enää ollut tavoite.

Kun sitten varsinaiset raskauskilot alkoivat kertyä, oli lähtöpainoni tuo maaginen 58. Tyttäreni syntyi täysiaikaisena, mutta kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Olin juuri valittanut, että nyt alkaa kuuluisa lopputurvotus, sormukset kiristivät ja kasvot näyttivät turpeilta. Kun sitä ei lopulta ehtinyt kertyä, oli viimeisin mitattu lukema 69 kiloa - puoli kiloa enemmän kuin se paino, jonka kanssa olin kamppaillut vain pari vuotta aiemmin.

Raskaana ei varmaan kuuluisi ajatella ulkonäköään tai painoaan. En varmaan saisi myöntää, että minusta oli kivaa pysyä kohtuullisessa painossa. Oli helpompi touhuta, sillä kramppeja ja kömpelyyttä koin nytkin. Itsetunnolleni oli hyväksi näyttää raskaanakin vetävältä ja näin pikkuvauvan äitinä naamaa piristävästä huulipunasta on tullut minulle entistäkin tärkeämpi.

Imetyksen alettua kunnolla paino tippui parissa viikossa vajaaseen 60 kiloon. Kun nyt menen sovituskoppiin, mietin vain sitä näyttääkö vaate hyvältä vartalotyypilläni, en sitä, että se näyttäisi varmasti paremmalta vähän litteämmällä vatsalla. En haaveile erilaisesta vartalosta. Notkeampi saisin kyllä olla ja aion tsekata fyssarilla aiheuttiko raskaus vatsalihasten erkaumaa.

Joko tämä 58 kiloa on totta vieköön ihannepainoni tai sitten raskaus niksautti aivoissani itsetunnon kohdilleen. Niin tai näin, I'm lovin' it.

 

Ps. Raskaus nosti itsetuntoani muutenkin. Aloitin esimerkiksi piirustus- ja maalausharrastuksen taas 10 vuoden tauon jälkeen.