Always Coca-Cola?

cola.jpg
cola-text.png

Meidän kesken -kirjoituksissa pohditaan henkilökohtaisia aiheita.

 

Päällisin puolin olen aina varmaan vaikuttanut melkoiselta terveyshifistelijältä. Mutta etenkin nyt imettäessä minusta on kyllä kuoriutunut kunnon mässäilijä. Salainen paheeni on Coca-Cola lasipullosta. Hätätapauksessa tölkki kelpaa, mutta muovipullosta juoma maistuu mielestäni kummalliselta. Ei läheskään yhtä hyvää! Pepsi tai muut kolajuomat eivät mielestäni myöskään vedä vertoja punaetikettiselle kollegalleen. Ei mahda mitään, olen kranttu kolailija.

Nyt kuitenkin olen juonut pari kertaa jopa muovipullokokista. Se on minulle merkki siitä, että tilanne on lähtenyt lapasesta. Oikeasti häpeän limuintoiluani sen verran paljon, että kauppareissuilla toivon, etten törmää arvostelijoihin. Vaikka tietysti pahin arvostelija olen minä itse. Kokiksen nauttiminen tuntuu tosi väärältä näin imettäessä, vaikka neuvolassa kertoivat jo raskausaikana, että colaa voisi juoda jopa 1,5 litraa päivässä. He kun laskevat vain ja ainoastaan kofeiinin haittavaikutuksia. Mutta onhan juomassa paljon muutakin. Oih ja voih, se sokeri, ne lisäaineet! Aiemmin olen säästänyt juoman spessuihin hetkiin: ravintolaan tai lomamatkalle.

Vuosi sitten Pariisissa veljentyttöjeni kanssa emme aina jaksaneet mennä illalla ravintolaan syömään. Olin vähintään yhtä väsynyt kuin eka- ja neljäsluokkalainen, joten päädyimme hakemaan läheisestä hallista hotellille gluteenitonta leipää, brietä ja salamia – sekä minulle ja äidilleni Coca-Colaa. Se maistui taivaalliselta kaikkien niiden käveltyjen kilometrien jälkeen.

Yläasteella ostimme tosi usein kaverini kanssa ison pussin sipsiä ja kokista ja katsoimme leffoja, kuten Kolme miestä ja baby. Lisäksi listalla oli muun muassa ikisuosikit Vieras vuoteessani (josta muuten kirjoitti juuri Uuden muusan Jenna), Matrix ja Fight Club.

Lukion tokalla lainasin koulukuvaan kaverini Australiasta tuotua turkoosia toppia, jossa luki Coca-Colan fontilla 'Cocaine'. Silloin se oli tosi cool, mutta todellisuudessa aika naurettava, jos lukee suurimmaksi paheekseen limun.

Olen järkeillyt, että imetys saa minut janoamaan kokista useammastakin syystä. Väsyneenä sokeri toimii mielihyvänä, siitä saa nälkäisenä energiaa ja minulla on myös jatkuva jano. Siksi himoni Coca-Colaa kohtaan on kasvanut ihan käsittämättömäksi. Huvittavin se on mielestäni salaattilounaan rinnalla, jotenkin osuvampi hampurilaisen seurassa.

Toissapäivänä kuitenkin kamelin selkä taisi katketa. Mieheni on työmatkalla ja katselin olkkarin sivupöydälle kasaamaani astiavuorta ja tyhjiä pulloja. Kokis maistui surkean illalliseni rinnalla ihan liian makealta ja sokeri tuntui tarttuvan hampaideni pintaan. Always Coca Cola? Ehkä siirryn vanhaan hyvään malliin ja ala nauttia kolaa vain erityisissä tilanteissa. Ehkä siellä Pariisissa, ehkä välillä pitkän päivän jälkeen kotisohvan nurkassa.